Lessons started and first few of them went quite well. I learned numbers, how to order in a restaurant, greetings and to say my name. After two weeks I still only knew numbers, how to order in a restaurant, greetings and to say my name. Something happened to my brains, because learning or sometimes even following teaching became almost impossible after few days of studying. Teaching was fast paced, we were supposed to learn new things, words and grammar, every day from 8.30 to 15.00 and my brains didn't follow up. I felt like a moron who tried to turn invisible (so that teacher wouldn't ask me anything) while others asked smart questions about grammar and how to say this or that in Italian. Every time I was asked something two of my still functioning brain cells overheated and as a result my answer was drool or mumbling. I also found some differences in reference to Finnish teaching of languages. Swiss teaching was more social and we had many oral-assignments. Contact with the teacher was constant and there wasn't much time to think stuff through in one's head. In Finland teaching is more task-oriented and not so discussive. This particular way of teaching has it's good sides such
- student always know what are the things he or she should learn today, what are the precise tasks to finish in order to continue
- teacher can easily detect the students who didn't understand e.g. taught grammar and given tasks about it and then teacher can offer some private tutoring
- every one learns, some slower than others, but there are no classroom-drop-outs.
No question about it, EILC was a bit of a struggle for me but that's over now, my struggling and EILC-courses. European Union decided to end the funding for the EILC-program and our course was the last one in Switzerland among other last ones in whole Europe. Living in Lugano and hearing Italian in stores, at the university and... well, everywhere is my real intensive language course...and it's working like a charm! Not that I speak Italian fluently, but some words and phrases come naturally (should I say already...maybe not). That`s a start!
//
Opiskelin kaksi viikkoa EILC-kurssilla italiaa ennen lukuvuoden alkua USIssa. Periaatteena EILC-kurssilla siis on opettaa kieliä, jotka ovat joko vähemmistökielen asemassa tai joita puhutaan muuten vähän Euroopan mittakaavassa. Olihan mulla muutamia italiankielen aloittelijalle sopivia heittoja takataskussa, joten eipä paljoa huimannut marssia henkseleitä paukutellen istumaan luokkaan: Buongiorno vaan rouvallekin, aloitetaan jo! Pieni pääni on taipuvainen kuvittelemaan liikoja itsestään, joten kuin etiäisinä näin itsen puhumassa sujuvaa italiaa jo parin luennon jälkeen. Olin väärässä. Todellakin.
Ensimmäiset tunnit menivät ihan hyvin. Opin joitain perusjuttuja, mutta pian kiivas opiskelutahti ja lystinpito iltaisin alkoivat vaatia veroa ja tipun korkealta ja kovaa. Välillä olin ihan pihalla mitä sivua käytiin läpi tai mitä puhuttiin ja yleensä juuri silloin opettaja kysyi minulta jotakin. EILC ainakin nöyristi, jos ei muuta, kun monesti tuli änkytettyä, etten ymmärrä hölkäsenpöläystä ja kaverit ympärillä yrittivät kuiskia vastausta. Opetus oli myös erilaista mitä Suomessa eikä vain siksi, että kyseessä oli intensiivinen italian kurssi. Tunnilla keskusteltiin opettajan kanssa jatkuvasti ja tehtävät käytiin läpi suullisesti ennen kuin niitä oli välttämättä ehtinyt miettiä omassa päässään läpi. Ajatuksenjuoksuni oli jatkuvasti ylikierroksilla, kun koitin pysyä kärryillä siitä, mitä tehtävää käydään läpi, miksi joku vastaus oli jotain ja mitä minun pitää vastata, kun tulee minun vuoro. Eihän siinä ehtinyt nähdä metsää puilta ja luoda käsitystä kieliopista tai ryhmitellä sanoja. Näin ainakin huomasin, että minulla oppiminen ja kirjoittaminen ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa ja välillä pitäisi päästä myös käymään keskusteluja omassa päässään, kuten "mitenköhän tämä nyt on? Tarkistanpa vielä yhden jutun kirjasta... Jos edellinen oli näin, niin seuraava on näin. Vai onko?". Opetus oli siis hyvin sosiaalista ja ryhmälähtöistä. Jos tipuit kärryiltä, tipuit kärryiltä eikä kukaan odotellut. En ollut (onneksi) ainoa hönö tunnilla. Oli muitakin, jotka tuijottivat tyhjyyteen aina, kun opettaja sattui kysymään jotain. Voi meitä.
EILC-kurssi Luganossa oli historiallinen, koska EU päätti lopettaa EILC-ohjelman rahoituksen, eikä sellaisia vastedes järjestetä. Eniten italiaa olen kuitenkin oppinut kuljailemalla kaupungilla ja kuuntelemalla ihmisiä liikenevaloissa, kahviloissa, junissa ja kassajonossa. Päivää, anteeksi, kiitos, ole hyvä ja saisinko kuitin ovat jo järkähtämättömällä varmuudella hallussa.